Hurmetta ja lurexia

maaliskuu 10, 2008

Let it flOw

Filed under: Pelihommat — Olli @ 20:33

Kuumetta on pitänyt muutaman päivän ja siksipä on pitänyt keksiä jotain viihdykettä sisätiloihin. Suunta kävi kohti Playstation Networkia ja sieltä koneelle latautui (muistaakseni hintaan 4,95 €) paljon puhetta aiheuttanut peli flOw. Gamespotia lainatakseni touhu muistuttaa enemmän laavalamppua kuin tavallista konsolipeliä. FlOw:ssa perimmäinen tarkoitus on evoluutio. Aluksi liikkeelle lähdettään pienellä mönkiäisellä ja tarkoituksena on syödä pienempiä möllejä ja kasvaa sitä mukaa isommaksi. Isompia köppiäisiä ahmimalla oman rölliäisen osat kehittyvät ja lopulta oma mölli täyttää lähes koko ruudun.

flOwHahmoa (sovitaan, että tästä lähtien ruudulla vilistäviä mönkkejä kutsutaan tuolla nimellä) ohjataan kallistelemalla PS3:n Sixaxis-ohjainta eri suuntiin ja lisäksi mistä tahansa näppäimestä eri hahmot tekevät jotain vänkää (menevät nopeammin jne). Peli itsessään on varsin yksinkertainen, mutta erittäin koukuttava. Erityisesti pelin äänimaailma on todella taianomainen. Lisäksi ruudulla vilistävät värit ja muodot ovat tosi kaunista katsella. Ja touhua voi tehdä isommallakin porukalla. Kaverille vain ohjain käteen ja peliin voi hypätä missä välissä tahansa. Peli taitaa tukea neljää pelaajaa.

Tänään piti käydä hakemassa peliin kolmen euron arvoinen laajennos, jonka sisältö ei tosin ole ihan itselleni selvillä. Ilmeisesti uusia kehitysmuotoja ja taisipa olla jokin kuvankaappausominaisuuskin laitettu mukaan. Loppuun vielä pelin traileri, joka tosin ei tee oikeutta pelille. Pelistä löytyy myös selaimella pelattava Flash-versio, joka myöskin on erittäin kalpea varjo PS3:n versiosta.

You need to a flashplayer enabled browser to view this YouTube video

Powered by WordPress