Hurmetta ja lurexia

lokakuu 19, 2008

Jo keväällä kävivät lähitienoon pikkupojat tekemässä jäynää ja rimputtelemassa ovikelloa, jonka jälkeen juoksivat aina jonnekin kauas piiloon. Kesällä oli tuon suhteen hiljaisempaa, mutta nyt loppuviikosta tuo jatkui taas ja lisäksi he repivät joka kerta samalla kranssin ovesta. Satuin eilen olemaan kotona kun ovikelloa pimpotettiin ja eihän siellä ketään ollut, ainoastaan ovikranssi maassa. Katselin sitten olohuoneen ikkunasta, näkyisikö ketään juoksemassa karkuun. Viereisen taloyhtiön pihalla pensaiden takana näkyikin kaksi tulevaisuuden toivoa kurkkimassa. Odottelin hetkisen jotta pojat ajattelivat vaaran olevan ohi. Kun he lähtivät kävelemään rauhassa pois päin, lähdin ulos ja etsiskelemään noita kahta syyllistä.

Pojat olivatkin aika yllättyneitä kun yllätin heidät sieltä viereisen taloyhtiön pihalta ja pidin heille pienen puhuttelun. En kuitenkaan kovin suuresti torunut, sillä taisivat olla suunnilleen ekaluokkalaisia. Enpä kuitenkaan kauaa ehtinyt tapauksen jälkeen olla sisällä kun taas räkänokat kävivät ovella. Nyt alkoi Ollilla jo hieman keittämään. Vauhdilla olivat kuitenkin lähteneet karkuun, sillä mistään ikkunasta en heitä enää onnistunut bongaamaan. Muutaman minuutin kuluttua J kuitenkin huomasi pari poikaa kävelemässä viereistä tietä ja kysyi, josko he näyttivät tutuilta. Samat jannuthan ne oli, joten ei muuta kuin ulos taas. Kaksikolla meni naamat valkoiseksi kun näkivät minut ja yrittivät mennä aidan taakse piiloon. Piiloutuminen ei kuitenkaan auttanut, joten karkumatkahan siitä tuli. Pojat juoksivat niin lujaa kuin kintuistaan pääsivät (huutaen muuten samalla ”Äiiitiii!!! ÄIIIITIIIIII!”) ja minä hölkkäsin perässä. Sitten he hajaantuivat ja alkoivat tehdä vähän hajurakoa, joten laitoin juoksuvaihteen silmään, saavutin toisen nassikoista ja nappasin hupusta kiinni.

Itkua tihrustaen pojat syyttivät toisiaan ja naamat vaalenivat entisestään kun latelin heille valittuja sanoja raikkailla kirosanoilla höystettynä. Taisin mainita muun muassa että kumpikaan jäppisistä ei pysty kahteen viikkoon istumaan jos vielä kerran saan heidät kiinni teosta ja toki myös lupasin kertoa tapahtuneesta poikien vanhemmille. Hetken kuluttua lompsinkin kohti kotia paria anteeksipyyntöä ja yhtä maireata hymyä rikkaampana.

Powered by WordPress